Hanskojen takana

Jyry havaittiin ensimmäisen kerran n. 2,6 miljoonaa vuotta sitten, kun ihmiset alkoivat käyttämään ensimmäisiä työkaluja. Huhut kertovat Jyryn näyttäneen ensimmäisille ihmisille, kuinka kiveä voi käyttää työkaluna ja tarpeeksi hankaamalla tikkuja yhteen, voi ne sytyttää tuleen. Tämä outo voima ohjasi ihmisiä suunnittelemaan uudenlaisia tavaroita ja tekemään suunnitelmistaan totta. Jyrystä löytyy pieniä murusia pitkin historiaa. Arkeologit ovat löytäneet pieniä todisteita Jyryn olemassaolosta myös Antiikin Roomasta ja joistain Egyptin hieropglypheistä on kyetty erottamaan selkeästi Jyry. Mutta mitä lähemmäksi pääsemme nykyhetkeä, sitä vähemmän Jyryä löytyy. Viimeiset suuret havainnot olivat teollisten vallankumouksien aikana. Mitä Jyrylle tapahtui?

Tossa viime keväänä oltiin Aten kanssa puistossa miettimässä elämää. Taivas oli vähän pilvinen, mutta oli silti lämmintä. Katottiin, miten muurahaiset kantoivat pieniä havunneulasia kohti omaa kekoaan. Mietittiin, kuinka ne tekevät itse niin isoja asioita. Oispa siistiä, että mekin voitas tehä jotain suurta. Jotain, millä voidaan jättää oma kädenjälki tähän maailmaan. Mutta eihän me tiedetä miten.

Vieressämme istuva mies kuuli murheemme ja istahti raskaasti viereemme. Hän hengähti syvään ja alkoi puhumaan:
”Tästä maailmasta on katoamassa taito tehdä itse asioita. Aika on ihmisille rahaa. Miksi tehdä itse mitään, kun voit hankkia suurimman osan asioita valmiina, eikä tarvitse käyttää päätänsä mihinkään. Tuotteet kilpailevat hinnalla enemmän kuin laadulla”.

Katsoimme miestä ihmeissämme. Eihän meidän kulttuuriimme kuulu tuntemattomille puhuminen. Mies taisi ymmärtää saman, sillä hänen ilmeestään kykeni päättelemään, että hän odotti meiltä jotain vastausta.

”Maailmassa on muinainen voima, mikä auttaa ihmisiä luomaan itse asioita. Se on kuitenkin ollut jo pitkään piilossa ihmisiltä. Uskon kuitenkin teidän kykenevän löytää se. Käyttäkää asennettanne, huonoa huumorianne ja löytäkää Jyry”, mies sanoi ja tökkäsi Attea otsaan.

”Aha”, sanoi Atte ihmeissään äkillisestä fyysisestä kontaktista. Mies pyöräytti silmiään ja lähti kävelemään pois. Katsoimme toisiamme Aten kanssa ja silloin tunsimme sen. Pakottava tarve tehdä jotain. Kävellessämme kotiin katselimme ympärillemme ja huomasimme tämän kummallisen miehen olleen oikeassa. Emme kohdanneet matkallamme ketään, kuka tekisi jotain itse.

Viikkojen ajan koitimme löytää ihmisiä, ketkä tekisivät itse asioita. Maailma näytti harmaalta meidän silmissämme. Ihmisiltä puuttui selkeästi usko omiin kykyihinsä. Jokainenhan meistä voi itse korjata sen kuistin portaan ja rasvata polkupyörän ketjut! Puistossa tapaamamme mies tiesi mistä puhui. Meidän on löydettävä Jyry ja tuotava se takaisin ihmisten elämään.

Seuraavalla viikolla Atte soitti mulle. Hän oli kohdannut jotain harvinaista. Eräs nainen oli asettanut polkupyörän ketjut takaisin paikalleen. Hänessä täytyi olla ripaus Jyryä. Ehkä meillä on mahdollisuus pelastaa maailma tekemättömyydeltä, jos vain löydämme Jyryn ja vapautemme jyrähtävän asenteen maailmalle.

Heräsin yölää valoon. Ulkona salamoi. Tunsin jonkun tuijottavan minua nurkassa.

”No mitä v****a nyt taas?”, kysyin hahmolta.

”Löydätte Jyryn rannikolta, väsyneestä bunkkerista”, sanoi hahmo.

”Kiva tietää näin kolmelta aamuyöstä”, vastasin hahmolle ärsyyntyneenä. Miksi asensin niin kirkkaan valon kattoon? Eihän sitä edes voi käyttää iltasin. Nyt joku saatanan hörhö tuli ränkkäämään sitä keskellä yötä. Miten se edes pääsi sisään? Äkkiä ulkona jyrähti kovaa ja heräsin.

Kirjoitin muistiinpanovihkooni kaiken, mitä muistin. ”Väsynyt Jyry löysi vissiin bunkkerin rannalta”. Päätimme Aten kanssa löytää tämän paikan.

Maanantai aamu, kello 5.48. Ulkona oli sen verran viileää, että hengitys höyrystyy. Atella oli reppu pakattuna, valmiina tulevaan seikkailuun. Otettiin viimeiset savut ja istahdettiin autoon. Matkamme kohti Jyryä alkoi.

Ajaessamme motaria kohti Helsinkiä meidät ohitti moottoripyöräilijä. Se oli uljas näky. Kaverilla oli päällään musta nahkainen ajotakki, musta kypärä ja mustat ajohanskat. Ja samalla me huomasimme sen. Hän oli itse rakentanut moottoripyöränsä. Jyryn läsnäolo oli vahva tässä yksilössä. Tiesimme lähestyvämme määränpäätämme.

Pysähdyimme eräälle huoltoasemalle hakemaan piristystä pitkään matkaamme. Huomasimme huoltoaseman nurkalla istuskelevan muutaman miehen. Heidän käsissään näkyi tekeminen. Muutama haava ja pienet täplät valkoista maalia. He ovat tehneet jotain itse. Heitä vastapäätä muuan nuori mies vaihtoi autoonsa rengasta. Olemme lähellä.

Metallisesta ovesta kuului kova narina, kun väänsimme sitä auki. Atte kaivoi repustaan purkin rasvaa ja laittoi sitä oven saranoihin. Ikävä ääni katosi ja oven avaaminen helpottui. Näytin peukkua Atelle. Kiva, että kaveri on varautunut. Oven takana oli mustaa. Siis tosi pimeää. Sinne ei ollut varmaan koskaan paistanut aurinko. Painoin valokatkaisijasta valot päälle. Bunkkerin takaosassa syttyi yksi lamppu, joka valaisi muutaman pahvilaatikon. Aloimme lähestymään pahvilaatikoita. Askel askeleelta sydämmemme löivät aina vain kovempaa. Mitä salaisuuksia nämä laatikot sisältävätkään?

Puhalsimme yhden laatikon päältä pölyt pois ja aloimme yhdessä raottamaan sitä. Laatikon sisällä oli käsine. Käsine oli musta ja siihen oli kirjoitettu punaisella ”Jyry”. Käsialasta päätellen tekstin oli kirjoittanut vanhempi henkilö. Atte rohkeana kaverina veti käteen tämän mystisen Jyry-hanskan.

Aten silmät suurenivat. Hän alkoi hieman vapisemaan. Hänen hengityksensä tiheni ja huomasin, kuinka hänen sykkeensä kiihtyi.

”Onpa hyvä hanska”, totesi Atte. Hän pyöritteli sormiaan hetken, otti hanskan pois kädestään ja asetti sen takaisin pahvilaatikkoon.

”Vau. Mä ootin, että olis tapahtunu joitain siistiä. Esim. että Jyry olis tullut esiin ja saanut meidät motivoitumaan kaikkeen ja sitten kaikkialla olis jyrissyt ja salamoinut”, ihmettelin ääneen. Mutta mitään ei tapahtunut. Oltiin vaan kahdestaan väsyneessä bunkkerissa puhalletun pahvilaatikon pölyn leijaillessa ympärillämme. Missä on Jyry?

Otimme pölyiset reliikit mukaan kammiosta ja lähdimme suuntaamaan kohti kotia. Matkalla huomasimme jotain outoa. Ensiksi vastaan ajoi kasa mopoilijoita. Yksi heistä päätti nostaa keulan kohti taivasta ja näyttää meitsille keskaria. Hetkinen. Siinä se oli taas. Jyrähtävää asennetta. Toisella puolella tietä joku ajoi nurmikkoa. Toinen korjasi pihansa aitaa. Erään korjaamon ovesta näimme, kuinka mekaanikko korjasi autoa. Rakennustyömaalla sähkömiehet väänsivät kelaa maahan ja mestarit purkivat lautakuormaa naureskellen.

Silloin me ymmärsimme sen. Jyry on ollut aina täällä. Jyry on heissä, ketkä arvostavat omaa kädenjälkeään. Jyry on heissä, ketkä eivät anna v*ttujakaan ihmisille luoduista rajoitteista. Jyry on heissä, kenellä on pilke silmäkulmassa töitä tehdessä.

Nää hanskat on niille, ketkä arvostaa omaa jyryään.